Ville Ylikahri

Suuntasin eilen pyöräretkelle Kalasatamaan avatulle väliaikaiselle kolmen kilometrin pyörälenkille entisen Sompasaaren sataman alueelle. Mahtava paikka!

Oli mieletön fiilis päästä pyörimään alueella, joka on aina ollut suljettu. Tyhjä asvalttikenttä jatkuu niin pitkälle, että se on melkein kiinni Tervasaaressa ja Korkeasaaressa. Jos olisin juhannuksen Helsingissä, niin menisin grillaamaan sataman päässä olevalle betoniselle tekosaarelle, jossa voi ihailla kesä-Helsinkiä aivan uudesta vinkkelistä.

Kaupungin koneistolle pitää antaa pisteet siitä, että on tajuttu ottaa tämä mahtava alue väliaikaisesti kaupunkilaisten käyttöön. Pyöräreitin lisäksi alueelta löytyy taideseinä, skeittipaikkoja ja koriskenttä. Luvattua hiekkarantaa en kyllä löytänyt.

Väliaikaisuus on sellainen asia, jota kaupungissamme pitäisi arvostaa enemmän. Madonnan konsertti Jätkäsaaressa oli hyvä osoitus siitä, mitä mahdollisuuksia väliaikaisesti käyttämättömillä tiloilla on. Ja nyt tämä Kalasataman alue. Pienemmässä mittakaavassa kaupunki on pullollaan tyhjiä kiinteistöjä ja pajukkoa kasvavia tontteja, jotka voisi hyvin ottaa väliaikaiskäyttöön. Kaikkea ei tarvitse suunnitella viimeistä pilkkua myöten eikä kaikkea spontaania kieltää. Kaupunki elää ja murroskohtiin syntyy aina jotain mielenkiintoista.

Berliini taitaa olla paras esimerkki maailmassa siitä, miten erilainen vaihtoehtoinen meininki valtaa kaupungin tyhjiä tiloja. Viimeksi Tempelhofin vanha lentokenttä on muutettu kulttuurikeskukseksi ja kiitoradat yleiseksi puistoksi. Meillä Helsingissä ei ole niin väljää kuin kylmän sodan omituiseksi muovaamassa Berliinissä, mutta kyllä eilen illalla Kalasatamassa pyöriessä tuli ihan sellainen olo kuin olisi Berliinissä.

Menkää kaikki kesäretkelle Kalasatamaan. Suosittelen. Reitti lähtee metroasemalta.

Uutinen Kalasataman alueesta: www.uuttahelsinkia.fi

Kalasataman ideoineen suunnittelutoimisto Partin sivut: www.part.fi

Kahviloiden ystävät ovat saaneet kuulla tänä vuonna monta huonoa uutista. Ensin suljettiin remontin takia Cafe Engel, sitten samasta syystä Cafe Kafka. Varsinaisen myrskyn nostatti Kämp Gallerian suunnitelma irtisanoa Cafe Strindbergin vuokrasopimus.

Cafe Strindbergin häätö ei ehkä ole kulttuuriskandaali, mutta jotain masentavaa se kertoo ajastamme ja arvoistamme. Strindberg on ollut Helsingin näyttävin kahvila ja luonut pelkällä olemassaolollaan Espalle urbaania tunnelmaa. 90-luvun alussa sisutettu komea kahvilatila ja hieno terassi ovat jo alkaneet saavuttaa klassikon aseman. Toki joku voi sanoa, että kahdenkymmenen vuoden historia ei ole kovin pitkä. Mutta jos kaikki liiketilat sisustetaan ja remontoidaan vähän väliä uusiksi, ei tähän kaupunkiin ehdi koskaan kehittyä oikeita historiallisia miljöitä. On myös varsin kestämätöntä kehitystä heittää hienoja sisustuksia roskikseen vähän väliä.

En tiedä, mikä on Kämp Gallerian muutosideoiden takana. On puhuttu Cafe Kämpin suosimisesta, erilaisten asiakkaiden hakemisesta ja ihmisten houkuttelemisesta kauppakeskuksen sisälle. Oli perimmäinen syy mikä tahansa, voisi Kämp Gallerian kaltainen ylemmälle keskiluokalle suunnattu kauppakeskus osoittaa edes jonkinlaista ymmärtämystä kaupunkikulttuurista ja säästää upean kulmaliikehuoneensa kahvilakäytössä.

Minulta on kysytty, mitä voisin kaupunginvaltuutettuna asialle tehdä. Kaupunki ei tietenkään voi pakkolunastaa kahvilaa, vaikka mieli tekisikin, joten tässä tapauksessa asia on kyllä yksityisten yrittäjien välinen. Olen kyllä mielelläni yksityisenä kaupunkilaisena kirjoittamassa nimeni Strindbergin säilyttämistä vaativaan adressiin ja boikotoimaan Kämp Galleriaa.

Kaupunki voi sen sijaan vaikuttaa Cafe Engelin kohtaloon. Engel joutui väistymään kaupungintalokortteleissa alkaneen suuren remontin takia. Remonteista on väännetty kaupunginhallituksessa pitkään. Tarkoituksena on avata kortteleita ihmisille, luoda uusia kävelyalueita, avata uusia kauppoja, näyttelytiloja ja museoita. Korttelit ovat suurelta osin olleet vajaakäytössä ja yleisöltä suljettuja. Ongelmana on se, että kun talot remontoidaan kalliisti, ei vanhoilla Kiseleffin basaarin pikkuliikkeillä eikä ehkä myöskään Cafe Engelillä ole varaa palata vanhoihin tiloihinsa. Kaupunki voi myös sotkeutua kilpailuttamispykäliin. Minusta remontissa ja tilojen uudelleen jaossa pitää varmistaa, että saamme tiloihin parhaat mahdolliset vuokralaiset. Enkä tarkoita pelkkää korkeaa vuokraa, vaan laatua, osaamista ja kaupunkilaisten palvelua. Haluan, että Engel palaa paikalleen entistäkin parempana.

Surkeiden kahvilauutisten keskellä on sentään kaksi hyvääkin uutista. Kaupungin kaksi ensimmäistä kaupunkikortteleiden kehittämiskohdetta ovat hyvässä jamassa. Jugend-salihan annettiin aikoinaan onnettoman kilpailuttamisen seurauksena homovastaiselle kristilliselle yrittäjälle, joka pilasi hienon miljöön kaamealla sisustuksella ja ankealla meiningillä. Kahvila meni odotetusti konkurssiin. Nyt tilalla on perinteinen turkulainen kahvilayrittäjä Aschan. En ole vielä käynyt sisällä kahvilassa, mutta ainakin ikkunasta näytti, että sisällekin voisi mennä.

Toinen yleisölle avattu tila oli kaupungin rahatoimisto, johon avattiin Salutorget –ravintola ja kahvila. Remontti ja sisustus on todella onnistuneita, ja kahvila nostaa koko Havis Amandan seudun ilmettä. Jos kaupunki onnistuu luomaan samanlaista tunnelmaa koko kaupungintalokortteihin, niin saamme monta mukavaa katukahvilaa lisää.

Mikään kaupunkikortteleiden kahvila ei kuitenkaan korvaa Strindbergiä. Jatketaan Kämp Gallerian painostamista! Peliä ei ole vielä ainakaan lehtitietojen perusteella menetetty.

Työssäni Vihreässä Sivistysliitossa olen perehtynyt monenlaiseen talouskasvun kritiikkiin, sillä onnellisuustalous on ajatuspajamme tämän vuoden tutkimusteema. Ikuista kasvu-uskoa ja bruttokansantuotteeseen tuijottamista pidetään yhä laajemmissa piireissä typeränä ja turmiollisena. Bruttokansantuotteen rinnalle halutaan löytää uusia mittareita, jotka mittaavat ihmisten onnellisuutta eikä yksisilmäisesti vaurautta.

Samaan aikaan luottamustoimessani Helsingin kaupunginhallituksessa eteeni lyödään päivä päivältä synkempiä lukuja siitä, kuinka Helsingin talous on retuperällä: kulut kasvavat, verotulot pienenevät ja lainakanta kasvaa erittäin kovaa vauhtia.

Jokainen ihminen ymmärtää, että ikuinen kasvu on mahdottomuus, mutta silti koko yhteiskuntamme rakennettu kasvun varaan. Kun talous taantuu, syntyy työttömyyttä eikä tärkeitä yhteiskunnan toimintoja kuten kouluja ja sairaaloita pystytä ylläpitämään entisessä laajuudessa.

Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti. Miten niin me emme pysty pitämään yllä hyvinvointiyhteiskuntaa, vaikka talous ei kasvaisi yhtään?

Miksi palkkojen tarvitsee nousta joka vuosi? Mihin me oikein käytämme lisärahamme? Kuluttamiseen, joka lisää talouskasvua ja sitä kautta palkkoja ja sitä kautta taas kuluttamista, joka lisää… Lisää lisää lisää.

Tähän oravanpyörään täytyy tulla stoppi. Itse uskon, että jos pysähdystä ei edes yritetä tehdä hallitusti, tulee se rysähtäen eikä siitä seuraa mitään hyvää. Minulla ei ole valmiita vastauksia siihen, miten voisimme käytännössä luopua talouskasvuun perustuvasta yhteiskuntamallistamme, mutta haluaisin kovasti löytää niitä.

Tässä muutamia linkkejä aiheeseen:

Vihreän Sivistysliiton Onnellisuustalous-teema ja siihen liittyvä seminaari:
http://www.visili.fi/thinktank_onnellisuustalous.htm

Suomalainen Degrowth-blogi, jonka kautta pääsee tutustumaan maailmalla ajankohtaiseen talouskasvukritiikkiin:
http://www.degrowth.fi/

Wikipedian artikkeli Degrowthista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Degrowth
(katso myös laajat muunkieliset versiot)

WWF:n ja Demos Helsingin huhtikuussa julkaisema Onnellisuuspoliittinen manifesti:
http://www.wwf.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedotteet_2010/onnellisuus_nostettava_politiikan.html

Viime aikojen tapahtumia ei liene tarvetta kerrata: Islannin tulivuorenpurkauksen takia lentoliikenne kiellettiin lähes koko Euroopassa.

Lentojen seisahtumisen aiheuttama sekasorto avasi ainakin omat silmäni sille, kuinka valtavan yleistä ja arkipäiväistä lentäminen nykyään. En muista lukuja tarkkaan, mutta tällaisia taidettiin esittää:
- Euroopassa nousee päivittäin 28 000 lentoa
- Neljän päivän lentojen seisahduksen jälkeen 7 miljoonaa ihmistä oli jäänyt vaille lentoa.

Ilmassa säntäilevät niin firmojen huippuammattilaiset kuin luokkaretkeläisetkin. Erikoisinta oli huomata, että omista ystävistäni todella suuri osa juuttui johonkin ulkomaille tai joutui peruuttamaan matkansa. Parhaimmillaan/pahimmillaan yhdeltä ihmiseltä peruuntui kolme edestakaista lentomatkaa viikossa.

Onko tässä mitään järkeä? Voiko maailman lentoliikenne jatkaa kasvuaan entiseen malliin? Tätä tahtia joka kymmenes eurooppalainen on koko ajan matkoilla.

Olemmeko jo liian riippuvaisia lentoliikenteestä? Lentäminen on siitä hankala liikkumismuoto, että se kuluttaa hyvin paljon energiaa ja tämä energia on nimenomaan öljystä peräisin. Öljyä on kaikkein hankalin korvata lentoliikenteessä. Sähkölentokonetta ei ole vielä keksitty.

Itse asiassa uudet lentokoneet eivät kuluta erityisen paljon energiaa matkustajaa ja matkustuskilometriä kohden verrattuna vaikkapa henkilöautoon. Ongelmana on vain se, että lentomatkat ovat valtavan pitkiä ja vaativat siksi tonnikaupalla kerosiinia.

Toivon, että viime viikon kaaos vauhdittaa pikajunayhteyksien ja videoneuvottelujen käyttöönottoa. Nyt huomasimme, että ne eivät pelkästään vähennä päästöjä, vaan toimivat myös tarpeellisena vaihtoehtona lentämiselle ongelmatilanteissa.

Kaiken kaikkiaan lentokaaos muistutti – samalla tavalla kuin talven pakkaset ja tuiskut – että elämme turboahdetussa tehokkuusyhteiskunnassa, joka menee pienistä myöhästymisistä ja luonnonoikuista heti sekaisin. Me olemme tottuneet vaatimaan, että ruuhkabussin on tultava sekunnilleen viiden minuutin välein, Tampereelle on päästävä Pendolinolla puolessatoista tunnissa ja Tokioon on viuhahdettava puolessa vuorokaudessa. Ja kaikki tämä säässä kuin säässä.

Meidän pitäisi osata ottaa rennommin. Mitään peruuttamatonta ei tapahtunut, vaikka bussi jäi välistä, juna seisoi Toijalassa ja työmatka Pekingissä piteni viisi päivää.

Keskiviikkona kaupunginvaltuusto hylkäsi Katajanokan hotellikaavan. Itse kannatin hotellia, mutta ymmärrän kyllä, miksi valtaosa valtuutetuista oli hanketta vastaan. Vastustajien argumenteissa kuului tylsää muutosvastarintaa ja nurkkakuntaisuutta, mutta toki hotellin muoto ja erikoinen pintamateriaali herättivät aidosti kysymyksiä siitä, näyttäisikö talo sillä paikalla hyvältä.

No, nyt on päätetty, että hotellia ei siihen rakenneta. Aiheesta käytyä keskustelua ei pidä kuitenkaan unohtaa, vaan jatkaa heti pohdintaa Helsingin vapautuvien satama-alueiden käytöstä. Eteläsataman Kirjava Satama –hanketta pitää potkia eteenpäin eikä ajatella, että valtuuston nyt tekemä päätös jotenkin museoisi koko alueen.

Tulee myös muistaa, että Helsingissä on käynnistymässä ehkä kaikkien aikojen suurimmat rakennushankkeet, kun samaan aikaan suunnitellaan ja rakennetaan Jätkäsaarta, Kalasatamaa, Keski-Pasilaa ja Kruunuvuorenrantaa. Näille alueille tarvitaan korkeatasoista arkkitehtuuria eikä pelkästään tasalaatuisia laatikoita. Onneksi vaikuttaa siltä, että mielenkiintoista uutta kaupunkia on syntymässä.

Keskiviikon valtuusto hyväksyi myös toisen kaavan. Siitä ei käyty neljän tunnin keskustelua, vaan minä olin ainoa valtuutettu, joka käytti aiheesta puheenvuoron. Valtuusto päätti, että Vihdintien ja Malminkartanontien kulmaan rakennetaan valtava HOK-Elannon ostoskeskus, johon tulee Kodin terra –remonttimyymälä, S-market, ABC-asema ja muita kauppoja. Lisäksi rakennusmassan kylkeen nousee 11-kerroksinen toimistotorni (pdf-kuva kaavasta täällä).

Koko valtavasta rakennuksesta ei esitetty meille valtuutetuille yhtään havainnekuvaa. Näin kaavoitus yleensä Helsingissä kulkee. Ensin tehdään kaava yhteistyössä yksityisen tahon kanssa ja sitten paikalle suunnitellaan talo. On aika hassua, että Katajanokan hotellista oli esillä kaikki mahdolliset havainnekuvat, mutta tästä kaupunkikuvaa voimakkaasti muuttavasta rakennuksesta ei ollut mitään malleja.

Kaavamuutos määrää rakentamaan uuden kauppakeskuksen siten, että rakennusmassan eri osat erottuvat toisistaan. Muita määräyksiä ulkonäöstä ei ole. Pohdin, miten tähän voisi puuttua. Nostin asian puheessani esiin, mutta en tehnyt varsinaisia muutosesityksiä tai ponsia. Toki pitää olla niin, että jokainen rakennus Helsingissä pitää suunnitella korkeatasoisesti. Sen vaatiminen tässä yhteydessä erikseen olisi ollut erikoista. Rakennuslautakunta tulee myöhemmin myöntämään rakennukselle rakennusluvan ja siinä yhteydessä rakennuksen ulkonäköä arvioidaan.

Prismat ja ABC-asemat rumentavat Suomea monessa paikassa ja nyt pitääkin luottaa rakennuslautakunnan valvontaan, jotta tästä kauppakeskuksesta ei tule kauheaa möhkälettä. Kaava toki estää normaalin markettilaatikon rakentamisen.

Tontilla on nykyäänkin S-market, joka tullaan purkamaan uuden rakennuksen tieltä. Tontille on surkeat kevyen liikenteen yhteydet, ja malminkartanolaiset ovat loikkineet kauppaansa pientä mutaista polkua pitkin. Siksi teinkin valtuustossa ponnen, joka vaatii parantamaan pyöräily- ja kävely-yhteyksiä tontille, kun uusi kaava toteutetaan. Tämän ponnen katsoin tarpeelliseksi, koska uudessa kaavassa ei ollut määritelty riittävän hyvin kävelyreittejä ja koska uusi kauppakeskus tulee lisäämään alueen autoliikennettä huomattavasti. Ponsi meni hotellikeskustelun uuvuttamassa valtuustossa puolenyön aikaan läpi äänin 76-0.

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin taas kerran väestönkasvusta. Seitsemän miljardia ihmistä uhkaa maapallon ekologista kantokykyä. Näin toki on. Ihmispopulaatio on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten vuosisatojen aikana ja kasvu jatkuu edelleen.

Yksi asia minua näissä sinänsä tärkeissä väestönkasvu-uutisissa ärsyttää. Niissä kuvataan aina afrikkalaisia tai intialaisia köyhiä. Aivan kuin väestöräjähdys olisi yksin näiden ihmisten syy. Samalla unohdetaan, että väestömäärä on räjähtänyt Euroopassa jo aiemmin.

Euroopassa väestö alkoi kasvaa voimakkaasti jo 1700-luvulla. Euroopan väkiluku kasvoi lyhyessä ajassa moninkertaiseksi. Euroopan kaupungit paisuivat yli vanhojen kaupunginmuuriensa. Samalla miljoonia ja miljoonia eurooppalaisia muutti muihin maanosiin, erityisesti Pohjois-Amerikkaan.

Suomenkin väkiluku yli kolminkertaistui 1800-luvun aikana ja kaksinkertaistui 1900-luvun aikana.

1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana länsimainen lääketiede ja parempi ravinto saavuttivat myös muut maanosat ja väestönkasvu alkoi kiihtyä myös näissä paikoissa. Samalla Euroopassa syntyvyys alkoi laskea. Euroopan väestönkasvu hidastui huomattavasti.

Usein väestön kehitystä kuvataan väestöllisen muuntumisen teorialla. Se kuvaa sitä, kuinka aluksi kuolleisuus vähenee ja väestö lähtee nopeaan kasvuun. Sen jälkeen ihmiset oppivat, että lähes kaikki lapset jäävätkin henkiin ja alkavat tehdä vähemmän lapsia, jolloin syntyvyys vähenee. Alussa on siis korkea syntyvyys ja korkea kuolleisuus ja kokonaisväkimäärä on pieni. Lopussa on alhainen syntyvyys ja alhainen kuolleisuus ja kokonaisväkimäärä on suuri. Teoria kuvaa hyvin tapahtunutta kehitystä Euroopassa. Monet kehitysmaat ovat nyt siinä vaiheessa, jossa kuolleisuus on laskenut, mutta syntyvyys on edelleen hyvin korkeaa.

Eurooppa on edelleen maailman tiheimmin asuttu maanosa eikä täällä juurikaan ole luonnontilaisia metsiä jäljellä. Afrikka taas on keskimäärin hyvin väljästi asutettu. Silti uutisissa ollaan huolissaan nimenomaan Afrikan luonnon köyhtymisestä maanviljelyn ja ihmisasutuksen levitessä. Uutiskuvissa näytetään ylikansoitettuja afrikkalaisia slummeja.

En halua mitenkään väheksyä kehitysmaiden väestönkasvun tuomia ongelmia. Toivon lämpimästi, että naisten koulutusta lisätään ja ehkäisyvälineiden saantia helpotetaan. Silti haluan muistuttaa, että meitä länsimaisia on jo nyt räjähdysmäisen paljon ja kaiken lisäksi me kulutamme luonnonvaroja moninkertaisesti kehitysmaiden asukkaisiin verrattuna.

Keskustelu lisäydinvoimasta käy Suomessa kuumana. Jostain syystä Suomessa ydinvoima on jo vuosia nähty ehdottoman välttämättömänä energian saatavuuden kannalta. Samaan aikaan muissa Euroopan maissa on panostettu tuulivoimaan ja muuhun uusiutuvaan energiaan aivan valtavan paljon enemmän kuin Suomessa.

Suomessa ei myöskään muisteta sitä, että jostain uraani on kaivettava ja että uraanilouhokset ovat todella suuri ympäristöongelma. Puhumattakaan siitä, että meidän sähkönjanomme takia olemme valmiit tuottamaan tähän maailmaan jätettä, joka säteilee tapaavasti satojatuhansia vuosia. Se on niin käsittämättömän pitkä aika, enkä ainakaan minä haluaisi olla tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat kahden jääkauden yli.

Onneksi Suomeen ei tarvita yhtään uutta ydinvoimalaa. Sähkönkulutuksen tehostamisella ja panostamalla uusiutuvaan energiaan pystymme tyydyttämään energiantarpeemme.

Vihreät esittelivät tänään oman energiamallinsa. Vihreän kasvun mallissa osoitetaan, että Suomen nykyinen sähkön tarve, sähkön tarpeen ripeäkin lisääntyminen sekä sähkön tuotannon laskennallinen omavaraisuus voidaan tyydyttää ilman yhtäkään uutta ydinvoimalaa. Lue malli:

***

Vihreän kasvun malli turvaa yhteiskunnan sähkön tarpeen ilman lisäydinvoimaa

Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan Suomen sähkön kulutus nousisi vuoteen 2020 mennessä 91 terawattituntiin. Jos oletetaan metsäteollisuuden rakennemuutoksen muuttuvan ripeäksi tuotannon kasvuksi, voisi Suomen sähkön tarve olla noin 96,5 TWh. Tästä nykyinen ja rakenteilla oleva kotimainen tuotantokapasiteetti riittää kattamaan noin 91 TWh, joten ero tuotannon ja kulutuksen välillä olisi 5,5 TWh.

Vastaavasti huipputehon tarpeen arvioidaan nousevan vuoteen 2020 mennessä noin 16 000 megawattiin. Ennakoitu sähköntuotantokapasiteetti yltää tuolloin 13 700–13 900 megawattiin, joten vajetta jäisi 2 100–2 300 megawattia.

Vihreän kasvun malli kattaa näillä oletuksilla ennakoidun vajeen sähkön tuotannossa ja tehossa ilman lisäydinvoimaa

1) tehostamalla energiankäyttöä, mikä vähentää sähkön ja siten tuotantokapasiteetin tarvetta (5 TWh ja 1 100 MW huipputehoa)
2) lisäämällä sähkön kysyntäjoustoa, mikä leikkaa kulutushuippuja ja vähentää huipputehon tarvetta (700 MW)
3) lisäämällä uusiutuvaa energiaa, mikä kattaa jäljelle jäävän kotimaisen sähköntarpeen (4,5 TWh ja 300 MW huipputehoa)

Energiankäyttöä tehostetaan toteuttamalla energiatehokkuustoimikunnan esitykset, korvaamalla sähkölämmitystä ja tehostamalla sähkön käyttöä palveluissa sekä kotitalouksissa. Kysyntäjoustoa vauhditetaan edistämällä sähkön markkinahintaan perustuvaa hinnoittelua. Uusiutuvaa energiaa lisätään kiihdyttämällä tuulivoiman rakentamistahtia ja metsähakkeen hyödyntämistä sähkön ja lämmön yhteistuotannossa.

Näillä toimilla saadaan sähkön tarvetta leikattua yhteensä noin 5 TWh eli yli yhden Loviisan ydinreaktorin vuotuisen tuotannon verran. Huipputehon tarve vähenee yhteensä noin 1 800 MW, mikä on enemmän kuin rakenteilla olevan viidennen ydinreaktorin teho. Sähkön tuotanto uusiutuvilla lisääntyy noin 4,5 TWh.

Mallissa on keskitytty sähkön kulutuksen ja tuotannon tarkastelemiseen vuoteen 2020 asti. Vihreät katsoo, että vuoden 2020 jälkeen tässä mallissa kuvattuja toimia tulee jatkaa, tehostaa ja täydentää. Tarkemmat päätökset 2030-luvun tuotantoratkaisuista ehditään tehdä tulevilla hallituskausilla.

Vihreän kasvun malli turvaisi Suomen sähköntarpeen ilman lisäydinvoimaa. Lisäsatsaukset energiatehokkuuteen ja tuuli- ja metsäenergiaan aiheuttaisivat jonkin verran kustannuksia, mutta sähkön kulutuksen väheneminen toisaalta leikkaisi energialaskuja. Viherviennin ja -työpaikkojen kasvu riittäisi todennäköisesti pitkälle kompensoimaan lisäkustannukset.

Energiaintensiivisen vientiteollisuuden kilpailukykyä voidaan turvata myös ilman lisäydinvoimaa. Mahdollisia keinoja ovat mm. energiaverotuksen muokkaaminen, haavoittuvien alojen tukeminen ja tuet energiatehokkuuden parantamiseen sekä innovaatioiden kehittämiseen.

Kolumni Vihreässä Langassa, julkaistu 13.3.2010:

Pelottava kasvisruokapäivä

Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta, että Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Vihreiden aloitteesta ottaa käyttöön kouluissa viikoittaisen kasvisruokapäivän. Youtube-hitiksi noussut video kasvisruokapäiväkeskustelusta on katsottu jo yli 72 000 kertaa.

Kasvisruokapäivää vastustettiin mitä eriskummallisimmilla perusteilla. Viitattiin niin stalinisteihin kuin lapsuuden traumaattisiin ruusukaalikokemuksiin. Keskustelun taso on ollut monille järkytys. Anu Silfverberg jopa ilmoitti NYT-liitteen kolumnissaan menettäneensä uskonsa edustukselliseen demokratiaan.

Itse en nähnyt keskustelussa edustuksellisen demokratian kriisiä. Vastustajien argumentit olivat kyllä pahimmillaan surkuhupaisia, mutta niistä kuvastui oikea hätä puhujien oman maailmankuvan murtumisesta.

Monen valtuutetun mielestä kouluruoan ainoa kriteeri pitää olla sen ravitsevuus ja terveellisyys. He eivät olleet kuulleet, että myös kasvisruoka voi täyttää nämä kriteerit.

Maija Anttila (sd) piti keskustelua kasvisruoasta ”elitistisenä, moralistisena ja ällöttävänä”. Hänen mukaansa Vihreät edustavat nuorta sukupolvea, joka ei ymmärrä, että kouluruoka pelasti sodan jälkeen monen lapsen päivän.

Tässä on asian ydin. Suuret ikäluokat ja sosiaalidemokraatit rakensivat tämän maan ajatuksella, etteivät heidän lapsensa joutuisi syömään puuroa ja kaalia, vaan saisivat elää porisevien lihapatojen ääressä.

Liharuoka edustaa heille puhtaimmillaan kansamme edistystä pois nälkävuosista ja pula-ajasta. Politiikan tehtävä on edelleen lisätä tätä hyvinvointia – siis lisää lihaa lapsille.

Nyt tämän pilaakin uusi sukupolvi, joka ei osaa arvostaa lihapatoja, vaan haluaa ottaa ruoassa huomioon myös sen tuotantoon ja ympäristövaikutuksiin liittyvät asiat. Me kiittämättömät elitistit!

Oikeiston puolelta koko touhu nähtiin pakottamisena ja ohjailuna. Aivan kuin kouluissa ei jo nyt päätettäisi oppilaiden puolesta niin ruokalistan kuin lukujärjestyksenkin sisältöä.

Jos sosiaalidemokraateille politiikka edustaa lisääntyvän vaurauden jakamista kansalle, niin oikeistolle politiikka on valinnanmahdollisuuksien lisäämistä. Kaikkea pitää olla tarjolla, eikä ympäristökysymysten pidä antaa rajoittaa yksilön valintoja

Itselleni oli itsestään selvää kannattaa kasvisten osuuden lisäämistä kouluruoassa. Päätös oli juuri sellaista eteenpäin katsovaa politiikkaa, jota ilmastonmuutoksesta ja ruoan tehotuotannosta huolestuneet ihmiset meiltä poliitikoilta odottavat.

Olen julkisesti ilmoittanut kannattavani ehdotetun ristinmuotoisen hotellin rakentamista Katajanokalle. Olen seurannut asiasta käytyä keskustelua, lukenut asiantuntijoiden arvioita sekä tutustunut pienoismalleihin ja tietokoneanimaatioihin. Tiedän, että suurin osa mielipiteistä on jyrkästi hotellia vastaan. Olen kuitenkin kuullut hyvin monen myös kannattavan hotellia. Kahdenkeskisissä keskusteluissa kannattajia tuntuu olevan enemmän kuin lehtien palstoilla. Se ehkä kertoo vain siitä, että asioiden vastustajat ovat useimmiten äänekkäämpiä kuin kannattajat.

Miksi sitten näen, että Helsingin kaupunki voisi antaa luvan norjalaiselle sijoittajalle rakentaa Herzog&Meuronin suunnitteleman hotellin Katajanokan laiturille?

Näkemäni aineiston perusteella hotelli sopii paikalleen. Minusta sen ristimuoto keskustelee hienosti Katajanokan ja keskustan ruutukaavojen kanssa. Hotelli ei mielestäni nouse häiritsevällä tavalla esiin Katajanokan ja Eteläsataman muusta rakennuskannasta, vaan täydentää sitä. Alkuperäisessä suunnitelmassa ristiriitaa oli, mutta myöhemmin rakennusta on madallettu ja vedetty sisämaahan päin. Hotellin pintamateriaali on erikoinen, mutta olen nähnyt vastaavaa materiaalia mm. Barcelonassa ja uskon, että se toimisi tuossakin paikassa.

Eteläsatamassa on jo nyt monen aikakauden ja tyylisuunnan rakennuksia. Nykyisen satamavaraston tilalle sopii hyvin oman aikamme arkkitehtuuria edustava hotelli, joka houkuttelee turisteja, tuo verotuloja ja toimintaa alueelle sekä tarjoaa kaupunkilaisille hienon terassinäkymän ja avoimen kaupunkitilan.

Hotelli on osa laajempaa Kirjava satama -hanketta, jonka tarkoituksena on elävöittävää koko aluetta. Samaa tarkoitusta ajaa kaupungintalokorttelien avaaminen yleisölle. Kyse ei siis ole yksittäisestä, kaikesta muusta erillisestä hankkeesta.

Tontille suunniteltiin jo aiemmin arkkitehtuurikeskusta. Se kariutui ja nyt kaupungin virkamiehet ovat löytäneet halukkaan investoijan tontille. On kritisoitu paljon sitä, että entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen on junaillut tämän hankkeen ilman julkista keskustelua. Itse tosiaan näen asian niin, että virkamiehet ovat tehneet valmistelevaa työtä ja nyt asiasta käydään keskustelua ja sitten asiasta päätetään. Samalla tavallahan kaupunki kaavoittaa tontteja kaupan, asumisen ja yritysten tarpeisiin.

On totta, että wau-arkkitehtuuria käytetään useimmiten julkisissa rakennuksissa, mutta ne vaativat aina paljon julkista rahoitusta, jota ei ole tälle tontille ollut tarjolla, kun arkkitehtuurikeskus kariutui. Monet hotellit ovat kaupungeissa keskeisiä maamerkkejä, kuten Tukholman Grand hotel tai Imatran Valtionhotelli. Hotellit ovat myös avoimia tiloja verrattuna esimerkiksi yhtiöiden pääkonttoreihin.

Tällaista pohdintaa olen käynyt asian tiimoilta. Uskon, että rakennuksen valmistuttua ihmiset ovat tyytyväisiä siihen. Paljon vastustusta aiheuttaneet Kiasma ja Eduskunnan lisärakennuskin ovat ottaneet hienosti paikkansa osana kaupunkikuvaa.

Sen haluan vielä sanoa, että minusta kaupunginhallituksen puheenjohtajan Risto Rautavan (kok) näkemys, että hotellia tulee kannattaa tai kukaan ei enää uskalla sijoittaa Helsinkiin, kun yrittäjän toiveet on petetty, olivat kummallisia. Toki me saamme päättää millaista kaupunkia rakennamme eikä yksittäinen kaavoituspäätös vaikuta Helsingin maineeseen sijoituskohteena sitä eikä tätä.

Tiedän olevani vihreissä vähemmistössä kantani kanssa, mutta kaiken edellä kirjoittamani pohjalta aion äänestää kaupunginhallituksessa ja valtuustossa hotellin puolesta - ellei sitten jotain aivan uutta asiasta ilmene, nyt kun se on vielä valmistelussa kaupungin virkamiehillä.

Viime viikkojen keskustelunaihe kunnallispolitiikassa on ollut Emma Karin aloite viikoittaisesta kasvisruokapäivästä kouluihin. Me vihreät olemme ajaneet asiaa monessa kaupungissa ja nyt asia on käsittelyssä Helsingin päätöksentekoelimissä.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina äänin 12-2 esittää valtuustolle, että viikoittainen kasvisruokapäivä otetaan käyttöön helsinkiläisissä kouluissa. Me vihreät lobbasimme asian puolesta paljon, mutta noin selvä tulos oli meillekin yllätys. Asiasta päätetään lopullisesti valtuustossa 17.2.

Keskustelussa on noussut kaksi perustelua kasvisruokapäivää vastaan:

1. Koululaisia ei saa pakottaa syömään kasvisruokaa.

2. Kasvisruoasta ei saa tarpeeksi proteiinia.

Molemmat kohdat on helppo kumota:

1. Koska meillä on yhteinen kouluruokailu käytössä, päätämme joka tapauksessa, mitä oppilaat syövät. Jos katsomme, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, luonnonvarojen säästämiseksi ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi on tärkeää vähentää lihankulutusta, voimme aivan hyvin päättää lisätä kasvisruoan määrää kouluissa. Lihansyönti ei ole mikään ihmisoikeuskysymys. Kouluissa on jo nyt kasvisruokapäiviä (mm. ohraraepuuro, pinaattilätyt) eikä niitä pidetä ongelmana. Nyt vain halutaan lisätä kasvisruokien määrää.

2. Ensinnäkin hyvästä kasvisruoasta saa kaikki tarvittavat ravintoaineet. Se, että valtuusto määrää koulun keittiöiden lisäävän kasvisruoan määrää, antaa myös viestin panostaa uusiin, maistuviin ja ravitseviin kasvisruokaresepteihin. Jo nyt Palmia on tarttunut haasteeseen ja kehittää uusia, kouluruokailuun sopivia kasvisruokia. Toisekseen käsitys siitä, että ihmisten pitäisi syödä lihaa ja proteiinia jatkuvasti pysyäkseen terveinä ja onnellisina on ihan puppua. Suomalaisten syömä lihamäärä on kasvanut viime vuosikymmeninä kovaa vauhtia. Nyt se on jo 77 kiloa. Olemmeko nyt terveempiä kuin 80-luvulla, jolloin söimme keskimäärin kymmenen kiloa vähemmän lihaa vuodessa? Kyllä siis vähän vähemmälläkin proteiinilla pärjää ajautumatta minkäänlaiseen puutokseen.

Minusta Helsingin kaupunginvaltuutetuilla on vahvat perusteet vaatia kasvisruoan määrää lisättäväksi kouluissa. Se vaikuttaa suoraan kulutetun lihan määrään, hillitsee ilmastonmuutosta ja opettaa samalla oppilaita syömään maukkaita kasvisruokia.

Jos joku katsoo, ettei valtuusto saa päättää tällä tavoin lasten ruokailuista, niin silloin pitäisi lopettaa koko koulujen lounasruokailu. Norjassahan kouluruokailua ei ole juuri tästä syystä. Norjassa katsotaan, ettei yhteiskunta voi päättää vanhempien puolesta, mitä lapsi syö.